Mitä voi sanoo? Japani on ihana paikka olla ja törmäillä ympäriinsä. Se nyt oli jo etukätee tiedossa, et oon fiiliksissä maasta. Oli kuitenkin kiva huomata paikan päällä etten ollu (puolisalaa) fanittanu Japania turhaa. Tokiolle papukaijamerkki.

Ensinnäkin on noi öiset neonvalomaisemat, jota oon täällä ennenki fiilistelly. Tokio oli ihan parasta siihen hupiin. Japanilaiset näyttää tykkäävän merkeistä ja kylteistä. Kadut on täynnä niitä. Itehän en japania ymmärrä, ni maisema näyttää viel tupaten täydemmältä (vai just toisin päin?) Enivei, jes!

Mitä muuta? Tykkään et kaverit ottaa robotit tosissaan! Vaik jos ollaa rehellisii, ni ei niihin törmää kadulla :-( Mut! Nään kyl et myyntiautomaattien paljous on askel kohti maailmaa, jossa kenenkää ei tartte olla Siwan kassa. Toisaalt palveluammatit otettii erittäin tosissaan ja poikkeuksettaa palvelu oli kohteliasta ja mukavaa.

Sit tykkään kans, et japanilaiset on vähän sellasii pilkuntarkkoi. On hirveest sääntöi (tyylii "älä kävele ja tupakoi yhtä aikaa") ja ne otetaa tosissaa (valkonaama saa reilulti pahaa silmää jos kävelee punasii päin), mut siit seuraa et kaikilla on kivempaa ja ihmiset on kohteliaita. Epäselvää on et miksei "ooppa nyt kiva muille" korvais kaikkia sen sovelluksia, mut en haluu valittaa. Metrossa menee gigamiljoona ihmistä ja on ahdasta, mut jos kajauttaa sumimaseeen, ni ihmismeri aukee niinku Mooses käskis.

Mitä kaikkee mä sit oikee puuhasin? Ekaks sohvasurffasin Ryosukella. Oli hupii nähdä paikallista elämää ja kotia. Veikko asuu Yoyogi-Ueharassa, mikä kätsysti lähellä Shibuyaa (vaik supermetroverkon takii kaikki on lähel kaikkee). Huomasin et oon vissii katellu japanilaisii leffoi reilulti, koska kadut näytti tutulta. Ei "oon ollu tääl aiemminki" -tutulta, mut sellaselt "hei kävelen leffas" -tutulta.

Sit muutin hostelliin Asakusaan.

(tarina katkes, päivä vaihtui)

Vietin kuus päivää hostellissa, joka oli aika super. Mulla kävi kans tuuri dormikavereiden kanssa. Enivei, kiertelin ympäri Tokioo. Megakaupungin hyviin puoliin kuuluu, et joka päivälle riittää uutta. Ja ehkä parasta on, et voin mennä takasin tietäen ettei läheskää kaikki oo nähty.

Akihabara on ihan mieletön kulmakunta. En nyt osaa arvioida kuinka iso alue se on, mut sanotaa vaik et about samaa kokoo Linjat. Täynnä pelkästää tietsari- ja animemangakauppoja ja pelihalleja. Kävin vähän matsaa Virtua Fighteris (en iha pärjänny).

Hostellin ympäristö, Asakusa, oli kans ihan kivaa, vaik oppaassa haukuttii tylsäks. Illallisilla oltii poikkeuksetta ainoot ulkomaalaiset, mikä kiihotti paikallisten mielenkiintoa. Kerran saatiin kierrokset Salary Menien piikkii, toisella kertaa safkaa. Ilmeisesti ei oo soveliasta tulla jutskaa tyhjin käsin.

Tosi mukavia kohtaamisia joka kerta. Monia kiinnosti kuinka oltii uskallettu tulla, vaik o ydinonnettomuutta ja vaik mitä. Ja onhan se aika liikuttavaa ku keski-ikäinen humalanen bisnesmies kiittää rikkinäisellä englannillaa, et ollaan tultu Japaniin vaik niillä on just nyt vähän vaikeeta ja antaa käyntikortin, "if you have a problem, call me anytime".

Muutenkin yllätyin (miks? en tiiä) kuinka avuliaita japanilaiset oli. Ihmiset saattaa hyvin esim. keskeyttää työnsä ja lähtee näyttämään minne suuntaan pitää mennä. Pari kertaa on saatettu perille asti, esim. keskiviikko-iltana haluttiin eräälle tietylle klubille Shibuyassa. Kenelläkää ei tietty oo hajuukaa missä se on. Kysellään vähän mihin suuntaan pitää mennä, löytyy kaveri joka saattaa meiät perille, kävelyä ehk 20 minsaa. Se ei ollu ees auki keskiviikkona. Ei se mitään, perjantaina sama homma. Ei edelleenkää osata perillä ja taas löytyy kamu joka saattaa perille. Ihan hulluu.

Tokiossa hengailun välissä tein kolmen päivän pikavisiitin Kiotoon, joka tuntu Tokion jälkee köppäseltä pikkukaupungilta. Ei haittaa, tarkotus oli nimittäin mennä katsomaan vähän historiaa, temppeleitä, yms. Mitä niistä nyt sanois, ihan hienoja, mut pari päivää sitä hupia riitti.

Näin Zen-puutarhan, eli kivipuutarhan, joka oli ajatuksena kiehtonua mua siitä lähtien ku näin sellasen Madventuresissa. En oo ilmeisesti riittävän leveleillä buddhalaisuudessa, koska ei se nyt nii ihmeellinen ollu. Ajatuksena mielenkiintosempi, ku nähtynä. Temppelit kyl omalla tavallaan oli kotoisia. Havupuut (männyt? en oo parhaimmilla näissä) ja sammaleet tuoksu ihan Kuusamolta.

Kiotosta tein myös päiväretken Kuraman onsenille (kuuma lähde). Hyvä kokemus. Myös huomattavan kotoinen. Verrattavissa saunaan. En oo ehkä koskaan ollu (ainakaa nii kauan ku ite oon ollu vastuussa puhtaudestani) niin puhdas, ku päivän lillumisen ja jatkuvan pesemisen jälkeen. Suosittelen!

Kiotosta palaamisen jälkeen otin vähän omaa aikaa ja oman huoneen perinteisestä japanilaisesta majatalosta (ryokan), tarkottaa et on tatamit, yukatat, sisäfeikkionsenit, yms. Ihan hauskaa, mut hyvä etten ollu pidempää. Tuplahinta hostellii verrattuna ja ei se nyt nii erikoista oo.

Kokonaisuutena Japanin osuus oli tähän mennessä paras tällä matkalla. Osittain Japanin oman ihanan ihmeellisyyden ansiota, osittain hyvää tuuria mun osalta. Jee! Seuraavaks iso Amerikka (oikeestihan oon ollu tääl jo koht viikon, mut näiden kirjottaminen ottaa aikansa).

Lisää kuvia Flickrissä. lisää kuvia Kuvia(!)-sivulla.

PS. en törmänny Godzillaan, mut pari kertaa tunsin ku se tepsutteli, mm. kerran heräsin maanjäristykseen.